Huonosti käyttäytyvät miehet

Skrivet 13.03.2014
Public domain movies

Public domain movies

Miehetkin joutuvat kokemaan psyykkistä väkivaltaa mutta melkein joka toisella suomalaisella naisella on kokemuksia jonkinasteisesta väkivallasta. Se on paljon. Tönimisestä, tukasta repimisesta, pakottamisesta seksiin, ja kaikesta siitä välistä. Naisia, joita on raiskattu, on Suomessa noin viisi prosenttia.

 

Se on pöyristyttävää. Ainoa maa jossa miehet kohtelevat naisiaan vielä törkeämmin on, yllättävää kyllä, Tanska. Ruotsikaan ei tässä äsken julkaistussa raportissa pääse helpolla, vaikka länsinaapurilla onkin maailmaan tasa-arvoisimman maan maine.

 

Voi olla etteivät naiset katolisissa ja eteläeurooppalaisissa maissa uskalla kertoa heihin kohdistuvasta väkivallasta ja että tilastot eivät kerro kaikkea totuutta. Mutta voimme olla varmoja siitä että humanistinen, empaattinen ja tasa-arvoinen kulttuurikäsitys Pohjoismaista on ainakin osittain täyttä harhaa. Modernia tasa-arvoisuutta on toki paljon, mutta tasa-arvoisen yhteiskunnan varjossa on paljon ihmisiä joilla eri tavoilla ei ole enää edes ihmisarvoa.

 

Tämä koskee tietenkin monia muitakin: lapsia, köyhiä, syrjiintyneitä nuoria, maahanmuuttajia, sairaita jotka eivät saa tämän päivän Suomessa riittävää ja tarpeellista hoitoa, vanhuksia joista vastuu nyt yritetään sysätä heidän lapsilleen, ja monia muita ryhmiä.

 

Mutta näyttää siltä, että naisia syrjitään eniten. Naisia ihaillaan, mutta heitä myös edelleenkin halveksitaan, ilmeisesti yhä enemmissä määrin.

 

Tunnettu radikaali evankelinen pastori Jim Wallis, Sojourners-liikkeen perustaja, ja presidentti Barack Obaman kriittinen tukija vasemmalta, kirjoittaa kirjassaan ”On God´s side” (Jumalan puolella) vaikutusvaltaisista miehistä eri yhteiskunnan aloilta, että heiltä puuttuu täydellisesti naisten kunnioittaminen. Nämä miehet jatkavat golfin, jalkapallon ja tenniksen pelaamista niin kuin mitään ei olisi tapahtunut samalla kun he pettävät, lyövät eivätkä kunnioita naisiaan.

 

Wallis viittaa presidentti Obaman Isänpäivän puheeseen vuonna 2008 jolloin hän puhui siitä miten tärkeätä olisi tukea perheenisiä pitämään parempaa huolta vaimoistaan ja lapsistaan.

 

Mielenkiintoista on että Wallis ja hänen kristillinen organisaationsa, joka muun muassa on voimakkaasti kritisoinut Yhdysvaltojen sotia, myös tukee samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Miksi ei kaikilla ihmisillä olisi oikeus turvalliseen parisuhteeseen, yhteiskunnan tukemina, riippumatta heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan?

 

On suuri häpeä etteivät niin monet miehet postmodernissa, länsimaalaisessa yhteiskunnassa edes halua tai kykene käyttäytymään niin kuin odottaisi että mies käyttäytyisi. Vastuu siitä että naisia ja lapsia kohdellaan ei vaan tasavertaisesti ja kunnioittavasti, vaan myös rakkaudella, ei ole vaan feministisellä liikkeellä. Tämä vastuu kuuluu kyllä kaikille.

 

 

Kolumn i Keskipohjanmaa i mars 2014

 



Lämna en kommentar