Kaj Hedman

Skolmobbning

Koulut ovat alkaneet, ja koulukiusaamiset seuraavat mukana.
Koulukiusaamisesta on käyty keskustelua usean vuosikymmenen ajan, ilman että ollaan päästy kovin pitkälle sen kytkemisestä pois lasten ja nuorten maailmasta.
Sanotaan että koulukiusaaminen on vaikea saada loppumaan lakiteitse, koska tarkkaa ja objektiivista näyttöä kiusaamisesta on usein vaikea löytyä. Koulukiusaamisen kiroihinhan liittyy jengien ja erilaisten porukoiden hierarkia joissa hallitsee macho-ajattelu ja psykologinen kiristäminen. Siitä seuraa hiljaisuutta ja hiljaista, jatkuvaa henkistä ja myös fyysistä kidutusta.

Joskus kiusaaminen on niin raakaa ja brutaalia että se saattaa jättää jälkeensä sellaisia haavoja jotka eivät koskaan kokonaan parane.
Kouluissa tehdään paljon työtä sen eteen että kiusaamista voitaisiin ennaltaehkäistä ja kun kiusaamista esiintyy, niin yritetään ottaa asioista selvää, sekä saattaa syylliset vastuuseen. Mutta tämä ei ilmeisesti ole kovin paljon auttanut. Koulukiusaaminen on jäänyt jälkeen jos vertaa työpaikka- ja armeijakiusaamiseen.
Myös opettajia kiusataan, usein yhtä raa-asti ja häikäilemättömästi kuin oppilaat kiusaavat toisiaan.

Hufvudstadsbladetissa oli aiheesta vähän aikaa sitten pääkirjoitus jossa muun muassa todettiin koulukiusaamisen syyksi usein nimetty huonon itsetunnon projisoimisen olevan kuitenkin riittämätön selitys kiusaamisen syyksi. Varmaan kaikissa paikoissa joissa erilainen kiusaaminen esiintyy syy saattaa olla omien narsisististen haavojen tuhoisa nuoleminen. Myös lapsuuden traumat jossa lapselle on annettu liikaa vastuuta tai vaadittu liikaa lapselta vaikuttaa sekä aikuisten että lasten kiusaamisessa ja muussa häirinnässä.

Yhteiskunnassa ei olla päästy sellaiseen humanismiin jossa kilpailu ja kukkoileminen olisi selvästi ja automaattisesti tuomittava ilmiö. Kapitalistisessa kilpailuyhteiskunnassa on sekä poliittisia että psykologisia mekanismeja joista seuraa destruktiivista ja itsetuhoista käyttäytymistä.
Suomessa on maailman ehkä parhaat koulut. Kansainvälisissä tutkimuksissa ei kuitenkaan oteta mukaan lasten siulun- ja mielenterveys ja yleinen viihtyminen. Joskus onkin todettu että pärjäämisen ja viihtymisen välillä on Suomen kouluissa aika suurikin ero.

Monet perheet voivat huonosti. Perheen sisäinen väkivalta, ja – vielä pahempi, – välittämisen puute varmaan osaltaan vaikuttavat siihen että sellainen vastenmielinen ja alkukantainen ilmiö kun koulukiusaaminen on edelleen osaa nuorten elämää. Vanhemmat eivät ole tarpeeksi vieläkään heränneet tämän päivän todellisuuteen jossa lapset ovat ehkä haavoittuvaisempia kuin koskaan ennen.
Opetusministeri Krista Kiuru on esittänyt että koulukiusaajaa voisi pakottaa muuttamaan toiseen kouluun. Nykyäänhän, jos vaihtehtoja on, usein kiusattu itse on se joka joutuu muuttamaan koulua.
Kiurun ajatus on hyvä mutta se ei välttämättä auta kokonaisuustilannetta. Koulukiusaaamisessa on kysymys jostain niin pahasta, että sitä pitäisi yrittää kytkeä pois juurinen kaikkineen.

Kolumn i Keskipohjanmaa, augusti 2014