Jean Sibelius
Skrivet 08.12.2015
Huomenna tulee kuluneeksi 150 vuotta Jean Sibeliuksen syntymästä. Johan Julius Christian ”Jean” Sibelius syntyi Hämeenlinnassa 8.12.1865 ja kuoli Ainolassa 20.9.1957.
Sibelius oli tyypillinen sen ajan suomala
inen taiteilija ja maamme kansallistunteen luoja. Hän oli Venäjän suurruhtinaskunnan kansalainen, täydellisen kaksikielinen, kansakunnan yhtenäisyyden ja tulevaisuuden palava sielu. Hän oli konservatiivinen – olihan ”Janne” jo yli 50-vuotias kun Lenin syöksyi tsaarin vallasta vuonna 1917!
Ei älymystöön kuuluvan lääkärinperheen pojasta mitään vallankumoksellista tai ”punikkia” olisikaan voinut tulla, vaikkakin Sibelius siihen aikaan vielä valitteli siitä kuinka köyhä hän oli.
Olisiko Sibelius menestynyt ilman Axel Carpelanin järjestämää taloudellista ja omaa henkistä tukea? Bo Carpelanin loistava romaani nukkavierusta köyhästä mutta suhteilla elävästä Axelista, Jannen siulunveljestä, kertoo kaunokirjallisesti heidän ystävyydestään. Historiankirjoitus ja tutkimus ovat vahvistaneet ja täydentänyt sitä tarinaa.
Axel oli musikaalisesti ja sielullisesti ihminen joka eli ”hurskaassa kurjuudessa”. Hän oli Ihminen – hän ymmärsi kärsimyksen, ja ymmärsi myös miten Sibeliuksen ja Suomen kohtalot kiertyisivät yhteen loistavaksi mutta myös traagiseksi tulevaisuudeksi.
Minulle Sibelius merkitsee ensi kädessä klassisen musiikin tuomaa eksistentiaalista, oman sisäisen maailman valaisemista, ja sisäisen rauhan merkityksen käsittämistä. Minulla on tietenkin omat Sibelius-suosikkini. Ja niitä on monta, pieniä pianokappaleita myöten – joita on muun muassa muuten hyvin värikkäitä tulkintoja. Ajatellanpaa esimerkiksi Olli Mustosen tai Glenn Gouldin esityksiä niistä.
Mutta suomalaisena tietysti hiljennyn niin kuin useimmat meistä Finlandian tuoman rohkeuden ja toivon alttarin äärelle. Ei meidän historiastamme löydy mitään vastaavaa voimakasta sisäistämistä maassa jossa nyt elämme rinnakkain, kaikki me joitten esi-isät ja esiäidit ovat historian saatossa eri puolilta slaavilaista ja pohjoismaista maailmaa saapuneet tänne alkuperäiskansan, saamelaisten, pysyviksi vieraiksi.
Onhan Sibeliuksen maineessa myös sekä sairautta että tahroja. Hän oli vain ihminen. Sen takia hän pystyi musikaalisiin suurtekoihin joita nykyään useimmat tunnistavat maailmanluokan taiteeksi. Sibeliuksella oli niin kuin Churchillillä konsanaan seuranaan oma ”musta koiransa” – masennus, joka ilmeisesti oli saanut alkunsa syvästä oman itsetunnon heikkoudesta.
Sellaisesta nousee sekä sankareita että itsetuohoisia diktaattoreita. Sibelius pystyi pitämään demoninsa kurissa.
”Kenelle minä nyt sävellän?” kirjoitti Sibelius Axel Carpelanin kuoltua. Ehklä hän ei sitä silloin pystynyt ajattelemaan mutta voi sanoa että hän sittenkin edelleen myös sävelsi meille kaikille – ei vaan meille suomalaisille, vaan koko musiikkia rakastavalle maailmalle.
Kolumni, Keskipohjanmaa, 7.12.2015
