Suomi on kansainvälinen

Skrivet 13.02.2013

 

 

Även Finland är internationellt

Även Finland är internationellt

 

Onko Suomi ruotsalainen? Ei nyt sentään. Tuon paljon keskustelua herättänyt TV-ohjelman nimi on tarkoituksella provosoiva.

 

Suomen ja Ruotsin pitkästä yhdessäolosta on olemassa paljon ennakkoluuloja ja väärääkin tietoa. Totuudesta ei koskaan voi olla haittaa. Tästä ei kuitenkaan seuraa että Suomen pitäisi orientoitua paljon enemmän Ruotsin suuntaan, eikä myöskään sitä että ruotsinkielisille pitäisi antaa enemmän oikeuksia tai erivapauksia.

Mutta ohjelma voi auttaa ymmärtämään miksi Ruotsilla ja ruotsin kielellä on edelleenkin tietty asema ja merkitys tämänkin päivän Suomessa. Onhan yhteistyö Ruotsin ja Suomen välillä nykyään vielä tiiviimpi kuin se ehkä koskaan ennen on ollut.

Ei Yhdysvallatkaan ole ”englantilainen,” vaikka englantilaiset tulivatkin ensin sinne ja perustivat uuden maan. USA on tänään hyvin paljon muutakin. Samaa voidaan sanoa Suomesta. Aivan niin kuin fil. tri. Erkki Pihkala äskettäin lausui Yle5:n keskusteluohjelmassa: Ruotsi on oikeastaan saksalainen. Siitä seuraa että saksalaisuus on myös suuri osa Suomea.

Aivan niin kuin myös slaavilaisuus ja Venäjän läheisyys vaikuttaa kaikkeen olelliseen mikä liittyy kulttuurimme, musiikkimme, tapaamme ja sosiaaliseen kanssakäymiseemme.

Ruotsinkieliset älymystöön ja poliittiseen elittiin kuuluvat marssivat etujoukoissa suomenkielisten isänmaallisten kanssa 1800-luvun lopun suomalaisuusprojektin toteuttamisessa. Näitten ruotsinkielisten tausta on ollut hyvin kirjava. Joittenkin esi-isät olivat muuttaneet kielensä suomesta ruotsiksi menestyäkseen silloisessa yhteiskunnassa, jossa valtakieli oli ruotsi. Joillakin on täysin ruotsalaisia esivanhempia, jotka ovat joko muuttaneet Suomen rannikoille muinaisina aikoina tai sitten muuttaneet ”Itämaahan” silloin kun Ruotsin valta alkoi. Monet ruotsinkieliset myös vaihtoivat myöhemmin kielensä suomeksi.

Monella on ollut ja on kansainväliset juuret: Hartwall, Mannerheim, Fazer, Finlayson … Jean eli Johan Sibelius olisi meidän aikanamme kutsuttu suomenruotsalaiseksi joka on kaksikielinen.

Suomi on kansainvälinen ja monikielinen. Maahanmuutto, etniset ryhmät, erilaisten maakuntien eri kulttuurit ja murteet ovat aina olleet ja tulevat toivon mukaan aina olemaan osaa Suomea.

Alun perin Suomi taisi olla enimmäkseen saamelainen. Esi-isämme ovat kaikki muuttaneet tänne jostakin muualta. Fredrik Pacius, joka sävelsi Maamme laulun, oli saksalainen maahanmuuttaja. Maamme laulun sanat kirjoitettiin ensin ruotsiksi Runebergin toimesta; kaikki Sibeliuksen lauluissa on ruotsinkieliset sanat, sen takia että Sibeliuksen äidinkieli oli ruotsi.

Joka kuvittelee että Suomi voi muuttua täysin ”suomalaiseksi”, siis sellaiseksi mitä se ei edes koskaan ole ollut, elää jotain harhaa. ”Suomi” oli alunperin sama kuin Varsinais-Suomi, ei enempää. Suomen valtakieli on suomi, mutta meillä joilla on toinen äidinkieli, olemme yhtä suomalaisia.

Sotaan lähtivät 1939 ja 1941 kaikki: suomenkieliset, venäläissukuiset, suomenruotsalaiset, juutalaiset, saamelaiset, ja niin savolaiset kuin ummikkoruotsalaiset Pohjanmaalta ja etelärannikolta.

Suomi on ennen kaikkea eurooppalainen. Suomalaisten perimät geenit ovat todistettavasti eniten pohjoismaista ja länsieurooppalaista perua. Jos Suomi haluaa pysyä itsenäisenä maana, jolla on oma kulttuuri ja oma identiteetti, mutta myös ymmärtää oman kansainvälisyytensä, se pysynee tiukasti eurooppalaisessa yhteistyössä mukana – yksi muiden joukossa. Kansainvälisenä.

 

 

Artikkeli Keskipohjanmaa-lehdessä tammikuussa 2013


Kommentarer

  • Sven-Erik Klinkmann skrev den 14.02.2013:

    Kyllä, kansainvälinen, mutta myös samalla Impivaaralainen. Timo Hännikäisen mielestä suomalaisuus on aina jotain hyvin ihanaa, vaikkakin sen eri muodot saattavat välillä olla melko hankalia. Hufvudstadsbladetin Pia Ingström on kylläkin eri mieltä Hännikäisen kanssa. Katso http://hbl.fi/kultur/recension/2011-05-16/vem-hotar-finskheten

  • Kaj skrev den 14.02.2013:

    Niin kuin olen sinulle kirjoittanut käymässämme keskusteluissa, niin otin esille asian paremman puolen tässä kirjoituksessa ja jätin sen pimeän puolen tällä kertaa käsittelemättä. Pian arvostelu tusota kirjasta, jota minä en kyllä ole sinänsä itse lukenut, on loistava; hieno esimerkki siitä miten nykyajan kirjallisuusarvostelija pystyy ei vaan arvostelemaan kirjaa, van myös argumentoida kirjailijan kanssa tarvittaessa sekä loistavin sanakääntein että asia-argumenteilla. En usko että Timo Hännikäisen varsin regressiivinen, inhonostalginen, historiallisesti valheellinen ja yleistävä maailmankuva ole kovin edustava tavalliselle, urbaanille keskiluokkaan kuuluvalle suomalaiselle, vaikka eittämättä sellaisen maailmankuva saattaa sisältää joitakin elementtejä hänen varsin sairaista käsityksistään. Mainitsen tässä esimerkkinä natsi-estetiikan… En ottanut artikkelissani esille sitä ikävää tosiseikkaa, että suuri osa suomalaisista edelleenkin vastustavat täyden kansainvälistymisen syleiliä. Mutta Halla-ahoa eivät äänestä Helsingin porvari, työläinen tai intellektuelli: hämtä äänestävät juuri tällaiset epäonnistuneitten lähiöitten asukkaat, joista suuri osa on ehkä imenyt nationalismia äidinmaidon mukana. Jos katsoo suomalaista yhteiskuntaa kokonaisuutena, ja mitä kansan valitseman enemmistön ääni kuuluu eduskunnassa ja hallituksessa, niin Suomesta tulee edelleenkin enemmän kansainvälinen. Emme oroa EU:sta, meillä on vilkas yhteistyö lännen ja idän kanssa, vaikkakin olemme edelleen jälkijunassa mitä tulee postmoderi suurpiirteinen ajattelutapa. Eniten pelkään nuoria suomalaisia miehiä: he ovat vaarassa syrjäytyä ja joutumaan nationalististen terroristien käsiin kun taas uusliberalistiset jupit jatkavat kuitenkin maailmankylässä oleskelua. Hännikäisen ajatus siitä että kaikki haluavat olla vaan kansallaisia ja puhumaan van yhtä kieltä on täyttä bullia. Maailman suurimman teiollisuusvaltio ja maailmanmahti USA:stakin on jo tullut anglosaksisen, afrikkalaisen, juutalaisen, irtlantilaisen, italialaisen ja latinalaisen kulttuurin tyyssija – olkoonkin että siellä on aika paljon konservatiivisuuttakin. Mutta olet oikeassa siinä, että Suomi on myös Impivaaralainen. Sitä näkee kaduilla, monen ihmisen ilmeistä, heidän habituksistaan. Mutta se ei ole koko totuus. Kyllä se tästä vielä muuttuu paremmaksi – kunhan EU:n herrat saavat talouden jonkinlaiseen kuntoon, ettei täällä Euroopassa ruveta haikailemaan ”vahvaa johtajaa.”

  • Sven-Erik Klinkmann skrev den 14.02.2013:

    Viime jaksossa tuota mielenkiintoista tv-sarjaa minua miellytti erityisesti erään oululaisen (luulisin) tutkijan (en muista hänen nimeään) joka hyvin selkeästi esitti miten monikulttuurinen sellainen paikka kuin Oulu historiallisesti on ollut. Ja hän lisäsi, että ajatus täysin homogeenisesta suomalaisesta kulttuurista on epärealistinen ja suorastaan kammottava. Olen täysin samaa mieltä. Tosin minua ihmetyttää miten tänä päivänä esimerkiksi suomalainen populaarimusiikki on yhä enemmän juuri yksikielinen ja monokulttuurinen. Yle Teeman muutama päivä sitten lähettämässä ohjelmassa sai kokea miten erilainen Suomi och tv-kulttuuri oli 60-luvulla. Esim Laila Kinnunen lauloi hienesti sekä suomeksi että englanniksi, Viktor Klimenko puolestaan tanssi jotain Zorbas-tanssin ja ripaskan välimuotoa. Hyvin virkistävää!

  • Kaj skrev den 14.02.2013:

    Niin – yhdyn täysin tuohon oululaisen tutkijan komenttiin: pitäisi vielä katsoa tuota osaa sarjasta uudelleen. Olustahan tuli esimerkiksi sittemmin kansainvälisestikin tunnettä säveltäjä Bernhard Henric Crusell, jonka esimerkiksi aivan ihanaa huilukonserttia tulkitsee Ondinen levyllä suomalainen mestarihuilisti Kari Kriikku. Olen lukenut ja kuullut että suomenkielisellä Lohtajalla useilla ihmisillä on täysin suomenruotsalaiset esi-isät, koska 1600-luvulla rupesi olemaan ahdasta silloisessa Kokkolassa (Gamla Carleby) ja monet muuttivat Lohtajalle jossa heistä tuli suomenkielisiä. Näitä esimerkkejä on varmaan paljon. Tuo mainitsemasi iskelmäsarja YleTeemassa on hyvä esimerkki siitä, miten nationalismi oli jo 70-luvulla paljon murenemassa. Meidän iskelmäkultturimmehan on myös aikaisemmin ollut paitsi aika suomalainen mollivoittoinen ja slaavilaistaustainen, myös hyvin kansainvälinen. Mainittakoon vaan esimerkiksi Olavi Virran monet italialaiset hitit. Suomalaisen tangon kuningas Toivo Kärki teki myöskin muistaakseni argentiinaliasen tango-albumin. Minulla pitäisi olla se LP jossain jemmassa. On aika mielenkiintoista että Suomea edustaa taas suomenruotsalainen Euroviisuissa – vaikka nyt tällä kertaa piisi lauletaan englanniksi. Taas kerran pitää myös muistuttaa ettei ”suomalaisuus” ole mikään homogeeninen käsite historiallisesti katsoen, myöskään. Oli saamelaisuutta, karjalaisuutta, savolaisuutta, hämelöisyyttä (jossa kuulemma oli johonkin aikaan mm matriarkaatta!) ja paljon muutakin. Nykypäivän suomen kieltä ei edes puhuttu kuin vasta ehkä pari, kolme vuosisataa sitten. Suomi on kansainvälinen silläkin tavlla, että se sijaitsee geopoliittisesti ja maantieteellisesti ainakin osittain täysin idän ja lännen välillä. Onhan Ruotsissakin pitkiä aikoja ollut ruotsalaista kansallisuusromantiikkaa joka on ollut hyvin ongelmallinen: se näkyy vielä Sverigedemokraterna-puolueen regressiivisessä ruotsalaisuudessa, mutta sellaisella liikkeellä ei ole enää mahdollisuutta menestyä niin monikulttuurisessa yhteiskunnassa joka Ruotsi tänään on. Niin, siitä puheen ollen, onhan myös Ruotsi aika suomalainen, monella tavalla. Muttei sillä tavalla että se muuttaisi millään tavalla monikulttuurisuutta eikä ”ruotsalaisuuttakaan”, mikä sekin sitten taas on. Koko Etelä-Ruotsihan on oikeastaan ”tanskalainen.”

  • Sven-Erik Klinkmann skrev den 15.02.2013:

    Mielenkiintoista on myös että ko. tv-sarja ja sen saamat reaktiot esim. erilaisilla blogeilla täällä Suomessa on noteerattu myös Ruotsissa, mikä ehkä sinänsä kuitenkaan ole niin suuri yllätys, koskeehan ohjelmasarja nimenomaan Suomen ja Ruotsin, suomalaisuuden jag ruotsalaisuuden keskinäisiä sidonnaisuuksia. Huomasin myös miten Jörn Donnerin uusi Mammutti-kirja myös on saanut paljon positiivista palautetta Ruotsissa, joku lehti (Aftonbladet muistaakseni) jopa kutsui sitä Hipster-raamatuksi. Kul, som man säger i Österbotten.

  • Kaj skrev den 15.02.2013:

    Tämä on tietenkin hirveän positiivista. Kaikki näkyvyys mitä ruotsalais-suomalainen-suomenruotsalainen-ruotsinsuomalainen-konteksti voi saada myös Ruotsissa voi olla vaan hyvää. Ruotsalaisten tietämöttömyys yhteisestä historiastamme ei voi olla ikuista. Lähennymme eurooppalaisuuden ja globalisaation kautta paljon enemmän kuin ehkä päältäpäin näkyy. Mitä tulee Donnerin Mammutti-kirjaan niin se on hyvä että siitä kirjoitetaan Ruotsissakin ja siitä ollaan mieltä. Se on tärkeätä senkin takia että ruotsalaisiilla saattaa olla siitä puoluettomia mielipitäitä joita on täällä meillä vaikeata löytää. Itse en tällä hetkellä vielä kykene lähestymään sitä kirjaa millään tavalla, sen takia että olen luotettavista lähteistä saanut kuulla ja lukea, että hän ampuu tykeillä ensimmäistä vaimoaan, joka on kuollut eikä voi puolustautua, kohti. I-B Wiikhan oli minun läheinen ystäväni. Kaikessa on kaksi puolta – mutta toistaiseksi en löydä itsestäni Mammutin lukijaa. Toisaalta ymmärrän, että se kirja on omalla tavallaan tietenkin hyvin tärkeä.

  • Sven-Erik Klinkmann skrev den 15.02.2013:

    Jörn Donnerin heitto Skavlan-talkshowssa että onneksi hänen entinen vaimonsa on kuollut oli mielestäni tosi ala-arvoinen veto ja asettaa koko hänen kirja-projektinsa outoon valoon. Oli myös mielenkiintoista lukea suomenruotsalaisen Michel Ekmanin arvioinnin Mammutti-kirjasta Hufvudstadsbladetissa. Sävy oli huomattavasti paljon kriittisempi kuin ruotsalaislehdissä. Ks. http://hbl.fi/kultur/recension/2013-02-05/bokrecension-mammutens-svartsjuka-klagovisa

  • Kaj skrev den 15.02.2013:

    Kyllä olen samaa mieltä. Michel Ekmanhan ei ketään mielestele – ja hän oli kai toistaiseksi ainoa joka uskalsi olla todella krittinen. Joittenkin mielestä kritiikki oli liian kova. En tiedä, pitäisi jaksaa lukea se kirja.


Lämna en kommentar