Arkiv över september, 2014

Alla venäläisen kuun

Skrivet 28.09.2014 

Alla venäläisen kuun asiat näyttävät päältä puolin aika samanlaisilta kuin meillä. Monen sadan vuoden sotimisen ja rauhallisenkin kanssakäymisen jälkeen ei enää Äiti Venäjän ja Suomi-neidon välillä pitäisi niin suurta kulttuurieroa enää ollakaan.. Onhan jo suuri osa ilmastostakin aika samanlainen, ainakin mitä tulee pohjoisempaa osaa Venäjän valtavaa aluetta.

Kun olen tekemisissä venäläisten ystävieni kanssa ei erilaisuus ole se mikä ensi kädessä käy mielessäni vaan eräänlainen samanlaisuus mitä tulee suhtautumiseen elämään. Venäläiset, – joihin minä lasken myös esimerkiksi tataarit, valkovenäliset ja osa ukrainalaisistakin, – ovat aika mietteliäitä ja hiljaisia, varsinkin jos heitä vertaa eteläeurooppalaisiin, afrikkalaisiin tai amerikkalaisiin. Heillä on sama melankolinen ja vähän totinenkin suhtautuminen maailmaan ja maailmankaikkeuteen kuin meillä.

Tosin miesten ja naisten välillä on usein aika suuri ero. Naiset ovat paljon enemmän länsimaisia – ja he näyttävätkin sitä osaa itsestään.

Kuitenkin kaikki on viime vuosina kääntynyt päälaelleen. Vladimir Vladimirovitj Putin halajaa paluuta entisen tsaari-Venäjän ja, tai, Neuvostoliiton hegemoniaan Itä-Euroopasta Kaukasukseen. Häneen on tarttunut uusi nationalistinen huurros, joka monen tekijän ja monen syyn takia on noussut pintaan, sen takia että monet venäläiset ovat kokeneet joutuneensa nöyryytetyiksi, eivätkä he oikein huomaa että esimerkiksi entiset itäblokin maitten asukkaat ja länsiukrainalaiset ovat aivan rehellisesti paljon enemmän kiinnostuneita olemaan länsimaisia kuin ”venäläisiä.”

He eivät ole kiinnostuneita ääriortodoksilaisuudesta tai homovihasta ja he ovat väsyneet kaikkeen korruptioon ja likaiseen mahtipolitiikkaan mitä on vuosisatoja harrastettu.

Ainakin osittain tämän kaiken takia Itä-Ukrainassa käydään nyt verisiä taisteluita, raakaa sotaa, Venäjän tuella. Voidaan sanoa että kaikki alkoi siitä että entinen presidentti Janukovitj ensin liittoutui länteen, ja sitten käänsi kelkkansa. Kukaan ei pysynyt mukana, ja nyt mennään lujaa kohti jopa maailmanlaajuista sotilaallista kriisiä.

Natsi-Saksa ja Maon Kiina osoittivat ettei järki aina kulje käsi kädessä vanhan juurtuneen kulttuurin ja sivilisaation kanssa. Nyt Putin on jo sanonut että hänen armeijansa voisi ottaa minkä vaan itäeurooppalaisen tai baltialaisen pääkaupungin haltuunsa kahdessa päivässä. Tällainen lausuntohan on täysin absurdi, kun ajattelee että kysymyksessä on pääasiallisesti NATO-maista.

Mitä tulee nyt tapahtumaan? Onko regressiivisellä ja taantumuksellisella ajattelulla mikä voisi johtaa uuteen eräänlaiseen siirtomaapolitikkaan idässä todella Venäjän federaation kansalaisten tuki? Se on vaikea uskoa. Suomen johdolla on edessään suuren itäisen naapurin kanssa vaikea nuorallatanssi. Me kun ei olla enää neutraaleja, vaikka siitä yritetään joillakin tahoilla pitää kynsin ja hampain kiinni.

Miten paljon erilaisuutta voi olla, että voidaan olla edelleen ystäviä, ja löytää taas yhteinen sävel?

 

 

 

Kolumni, Keskipohjnamma syyskuu 2014

 

Inga kommentarer