Arkiv över juni, 2014

Kyrka i regression

Skrivet 14.06.2014 
Church near Loyston, Tennessee

Church near Loyston, Tennessee

Kristenheten befinner sig i regression. Kanske har det för den kristne i en värld där den religiösa, politiska och personliga diversionen är så stor, blivit för tungt att orka stå för kärleken till Gud och nästan i varje vardaglig situation, men också i det stora hela? Jag betraktar de överbetonat karismatiska yttringarna av individuell tro, som har framgångsteologin som referensram, som ett slags trosmässig kräftgång. Har vi tappat bort den kontemplativa, intuitiva, ödmjukt lyssnande tron?

Gud är visserligen allas vår Abba, till vilken vi får komma med våra önskningar, men han är inte en godismaskin eller ett orakel. På ett politiskt plan har regressionen lett till en allians mellan kristna krafter och konservatism, något som för mig framstår som synnerligen märkligt, då inte den kapitalistiska marknadsekonomin egentligen alls går ihop med det sätt att se på människa och samhälle som Jesus predikade om.

Som kontrast framstår radikala, socialetiska och jordnära organisationer som till exempel Jim Wallis´ Sojourners som friska fläktar.

I många länder förföljs kristna brutalt. Där är att vara kristen inte en fråga om ifall man är konservativ, moderat eller liberal i sin teologi, utan där är det en fråga om livet. Man kan bli fängslad eller dödad vilken dag som helst. Men fäster vi vanliga församlingsmedlemmar någon uppmärksamhet vid denna sandstorm av slaktande och detta förakt för våra trossyskon?

För att travestera John F. Kennedy: Fråga inte vad kyrkan kan göra för dig, fråga vad du kan göra för kyrkan! Jag har aldrig förstått varför människor tar sig ut ur kyrkan då när det i den förekommer reminiscenser av sådant som en modern lutheran i och för sig inte ska behöva acceptera. Jag skulle hellre se att man skulle ta sig in i kyrkorna och ropa ut sina protester. Kyrkan är visserligen Kristi kropp och representerar Guds församling, men utan sina medlemmar, – hur mycket eller lite ”troende” de nu sedan är, – är kyrkan egentligen bara stenväggar, oberoende av om förkunnelsen är hur bra som helst.

Den här tidens gud är självet, egot, nationalismen, moralismen. Kärleken till och respekten för nästan, – hurudan hon eller han än är -, har svalnat. Social orättvisa, förföljelser av människor på grund av deras kön, ras, tro eller sexuell orientering kommer i skuggan för frågor om tillväxt, ekonomisk framgång och ett yttre sken av moralisk resning, som kanske i många fall kan dölja många andra ”synder” än de som utpekas i kvällstidningarnas ständiga jakt på skandaler.

Vad tänker Herren om en värld där hat och konkurrens går hand i hand med en allt större fokusering på ekonomisk framgång för få och nedgång för många? Hur ser han på genmanipulerad mat och oljan i Arktis? Jag tror att det i vår tros innersta väsen mera är fråga om hjärtats barmhärtighet än om det som ser fint ut hos mig och min familj.

 

 

 

Inkast i Kyrkpressen i juni 2014

 

 

 

Inga kommentarer


Suomalainen, eurooppalainen

Skrivet 04.06.2014 
Eurooppa lippuineen

Eurooppa lippuineen  

 

 

Suomi liittyi Euroopan unioniin sen jälkeen kuin hieman yli puolet ääntään käyttäneistä olivat äänestäneet liittymisen puolesta. Vaihtoehtona olisi ollut jonkinlainen jatkettu ETA-sopimus.

Euroon liittymisestä ei Suomessa pidetty kansanäänestystä, mikä saattoi olla virhe. Ruotsissa äänestettiin, ja Ruotsi jäi euron ulkopuolelle, mikä oli ilmeisesti ruotsalaisille parempi. He pystyvät kuitenkin nyt nauttimaan euroalueen eduista ottamatta kaikin puolin osaa yhteiseen vastuuseen euroalueen ongelmista.

Ainoastaan noin 40 prosenttia kansasta äänestivät meillä Eurooppavaaleissa. He jotka ovat kiinnostuneita Euroopan parlamentin ja muista EU:n asioista olivat todella innokkaasti mukana, ja nyt käydyissä vaaleissa kaikki puolueet olivat panostaneet valovoimaisiin ja tunnettuihin ehdokkaisiin.

Useimpia suomalaisia eivät vaalit kuitenkaan juuri paljon kiinnostanut. Euroopan unionin asiat eivät vetoa heihin. Äänestysprosentti jäi siis alhaiseksi vaikka tavallisella kansalaisella olisi periaatteessa tällä kertaa sekä ehdokkaiden ja puolueitten vilkkaan kampanjoinnin ja suuren näkyvyyden takia että Euroopan taloudellisen ja poliittisen tilanteen takia ollut tarpeeksi tietoa asioista.

Itse koen olevani ensi kädessä suomalainen, toiseksi pohjoismaalainen ja kolmanneksi eurooppalainen. Eurooppalaisuuteenkin tottuu – myös hyvällä tavalla. En koskaan ole oikein ymmärtänyt miten Suomi pienenä maana, jolla on suhteellisen vähän mahdollisuuksia vaurastua ihan omin päin, olisi pärjännyt ilman EU-jäsenyyttä. Onneksi Suomi on muuttumassa, vaikkakin hyvin hitaasti, monikulttuuriseksi ja avarakatseimmaksi. Mediasta tämä ei vaan aina välity koska keskitytään ongelmiin.

Taloudellisen kriisin ja taantuman takia osa kansasta vastustaa edelleen kansainvälisyyttä ja eurooppalaisuutta mutta se mennee ohi kunhan Euroopan talous ja oma finanssipolitiikkamme toivon mukaan saadaan parempaan kuntoon. Uskon että palaaminen vanhoihin perinteisiin nojaavaan kansallisvaltioon ei edistäisi hyvinvointia, kulttuuria eikä omaa yritteliäisyyttä.

Täytyy muistaa että, poliittisia äärilaitoja luukuunottamatta, politiikka on myös jossakin määrin silmänlumetta ja teatteria. Katsoin Ilta-Sanomien nettitelevisiosta debattia jossa kohtasivat Alexander Stubb ja Paavo Väyrynen. Keskustelun aikana tosin käytettiin ensin paljon retoriikkaa puolesta ja vastaan, mutta loppujen lopuksi molemmat ehdokkaat olivat hämmästyttävän paljon samoilla linjoilla. Molemmat esimerkiksi vastustivat EU:n liittovaltiota ja pitivät nykyistä tiettyjen valtioiden yhteistyötä jossa Suomi on mukana jatkossakin hyvinkin toivottavana.

Mielestäni meidän kaikkien olisi aika yrittää löytää enemmän mahdollisuuksia kuin ongelmia eurooppalaisuudesta. Nationalismia, muukalaisvihaa, uusfasismia ja tiukkapipoisuutta on Euroopassa muutenkin ihan tarpeeksi.

 

 

Kolumni, Keskipohjanmaa, kesäkuu 2014

Inga kommentarer