Kaj Hedman

Tämän vuoden Nobel-palkittu kirjailija Alice Munro, lyhyiden proosakertomusten mestari, tunnetaan taidoistaan muokata pikkukivestä isoa, murtumatonta eksistentiaalista ja taidokkaasti filosofiaan kiinteytettyä tekstiärkälettä. Hänen kertomuksissaan loistaa jokapäiväiseen arkeen sublimoitu ajan kulku. Tavallisista ihmisistä löytyy hänen kertomuksissaan mysteereitä, hyvyyttä, mutta myös kätkettyä pahuutta ja välinpitämättömyyttä.

Eli Munron kirjoista voi lukea paljon ihmisten todellisuudesta. Todellisuus ei ole Hollywoodmaisen mustavalkoinen tai autoritaarisen selväpiirteinen. Todellisuus on aina vaihteleva, läpikuultava – helposti särkevää ihmisyyttä ja materiaa.

Joulun alla pitäisi mielellään puhua hyvästä tahdosta. Hyvän tahdon eleet ovat nykyään aika paljon kortilla. Sitä ei jaeta yltyömäärin ilmaiseksi. Sen tietävät muun muassa vanhukset jotka ovat joutuneet hallituksen suuren rakennemuutoksen maksumiehiksi tai nuoret työttömät jotka ovat taistelleet saadakseen kunnon koulutuksen mutta joille ei palkka- tai muu työ mitenkään kasva puissa.

Hyvää tahtoa löytyy varmasti maan hallitukselta kuuluisassa rakennemuutoksessa, muun muassa tavoitteessa antaa vanhuksille mahdollisuuden asua pidempään kotona.

Mutta ainoastaan hyvällä tahdolla ei yhtäkkiä palauteta monena vuotena alasajettua kotihoitoa. Sama koskee myöskin muita terveyden ja sosiaalipalvelujen alueita. Jos ajatellaan että Suomea jälleenrakeentaneiden veteraanien pitäisi asua kotona ainoastaan kiireisen perushoivan ja omaisten tuella niin ollaan niin kaukana realiteettien maailmasta että voidaan jo puhua pilvissä leijailemisesta.

Silloin kun hyvä tahto muuttuu omaksi irvikuvakseen, päättäjien todellisuudentajua voidaan jo vakavasti kyseenalaistaa. Mutta uusliberalismin piirteisiinhan kuuluu se, että hyväntahtoisuus ei muutu rahaksi ja toiminnaksi silloin kun on kysymys tasa-arvosta ja todellisesta sosiaalisesta ajattelusta.

Olemme kaikki jouluihmisiä, jolloin meiltä kaikilta odotetaan hyvän tahdon osoituksia. Siksi katkeruus ei ole kuitenkaan vastaus ajan taloudellisen ja tiukkapipoisen ilmapiirin kysymykseen siitä mitä tapahtuu todella, lainatakseni suurta Pentti Saarikoskea.

Ajattelin itsenäisyyspäivänä meidän kaunista sinivalkolippua ja sen symboliikkaa. Mielestäni se kuvastaa paljon todellisuutta – sitä samaa arkea, säätä, tunnelmaa joka yhdistää meitä kaikkia, ihan niin kuin Alice Munroen kertomuksissa tavallinen ja ylpeä kulkevat käsi kädessä.

Sininen taivas, valkoiset pilvet – sama taivas leijuu meidän kaikkien ihmisten yllä eikä kukaan meistä synny tähän maailmaan erilaisina kuin muut. Kaikki maat ja mantereet kuuluvat kaikille.

Sen takia olemme kaikki hyvän tahdon lähettiläitä riippumatta siitä missä asumme, kuljemme ja matkustamme. Voimme yhdessä rakentaa sekä omaa maatamme että maailmaa – jos vaan hyvää tahtoa löytyy.

Kolumni, Keskipohjanmaa 16.12.2013