Kaj Hedman

Marraskuun vaaleansinertävä, hopeanvärinen ja usvainen tunnelma laskeutui päällemme. Ihmiset ovat hyvin väsyneitä, monet jopa uupuneita.

 Meidän suomalaisten ihana suvi ja moniin muihin maihin verrattuina ylipitkät kesälomamme eivät näköjään enää auta meitä palautumaan.

 Monet erilaisen avun tarpeessa olevat kokevat monesti tylyn ja kiireisen kohtelun. Erilaisisissa hoitolaitoksissa, polikliniikoilla ja sosiaaliviranomaisten palveluissa laput ovat luukulla. Ollaan syyslomalla, talvilomalla, sairaslomalla, tai yhtäkkiä vuorotteluvapaalla.

Vaatimukset suorittamiseen eurokriisin säästökuurin varjon alla ovat kovat.Sosiaalisessa mediassa ja nettilehtien keskustelupalstoilla näkee yhä enemmän aggressiivisia, kovia rangaistuksia vaativia, maahanmuuttovastaisia ja jopa rasistisia viestejä. Erityisinä ihmisten vihan ja frustraation kohteena ovatkin usein marginaaliset ryhmät: pienet vähemmistöt, luonnonsuojelijat ja vaikkapa feministit tai ruotsinkieliset.

 Jopa hieman fasistisilta haiskahtavat viestit ja vihanpurkaukset ovat tavallisia. Ovathan jo useat politikot ja virkamiehet saaneet tappouhkauksiakin.

 He jotka vaativat vaikkapa kuolemanrangaistusta ja erittäin pitkiä vankilatuomioita eivät yleensä pysähdy ajattelemaan yhteiskuntamme moninaista problematiikkaa missä sosiaaliset ja psyykkiset syyt vaikuttavat esimerkiksi väkivaltatekoihin.

 Toisaalta tilastot näyttävät aivan selvästi että Suomessa väkivaltarikokset ovat viime vuosina selvästi vähentyneet, eivät lisääntyneet.  Olisikohan median kynnys raportoida näistä asioista alentunut?

 Vihan osoitukset osoittaa ei vaan tietämättömyyttä vaan samantyyppistä reagointia mitä selvästi näkyy myös Keski- ja Etelä-Euroopassa jossa antisemitismi ja islaminvastaisuus on kasvamassa.

 Edellisellä viikolla julkaistiin gallup jonka mukaan useimmat suomalaiset säästäisivät maahanmuutossa, kulttuurissa ja kansalaisopistoissa. Suomenruotsalaisena kirjailijana joka on naimisissä ulkomaalaisen kanssa joka opettaa kansalaisopistossa ajattelin että onpa mukavaa että mekin olemme sellainen rasite.

 Kuntaliiton puheenjohtaja kiirehti kuitenkin kommentoimaan sanomalla että kulttuuri on henkireikä monelle suomalaiselle ja tähdensi myös että näistä kohteista säästämällä saa erittäin vähän rahaa, koska ne ovat niin marginaalisia.

 Milloin alamme ja uskallamme ruveta analysoimaan niitä rakenteita joista todella voisi säästää? Vähentämällä sairaanhoitoa, vammaispalveluita ja varsinkin psykiatrista hoitoa ei ainakaan pidemmän päälle kerry valtiolle säästörahaa.

 Jokaisesta työpaikasta josta isot, ahneet yritykset luopuvat, siirtyy taas yksi ihminen työttömyysjonoon, ja valtio joutuu häntä tukemaan yhä pienemmästä kakusta.

Kolumn i Keskipohjanmaa i november 2013