Kaj Hedman

Hallituksen esittämästä Sote-uudistuksesta on ihmisillä ja monella päättäjälläkin jäänyt kysymysmerkkejä, varsinkin kun ei vielä varmuudella tiedetä miten varsinkaan terveyshoidon puolen muutokset oikein vaikuttavat kuntien palveluihin. Sote-sotkusta saa sellaisen käsityksen että hallituksella ei ole ollut selvää käsitystä mitä on halunnut saavuttaa, tai että taloudelliset realiteetit ovat iskeneet päin kasvoja.

 

Kuntatasolla, ainakin monissa kunnissa, näyttää olevan suuria ongelmia ja paljon resurssipulaa sekä perussairaanhoidossa että erikoissairaanhoidon puolella. Ei tarvitse olla mikään terveydenalan asiantuntija tai ruudinkeksijä huomatakseen että monet asiat ovat rempallaan.

 

Ilmeisesti eduskanta, hallitus ja muut päättäjät ovat joutuneet toteamaan, että perinteellinen hyvinvointiyhteiskunta on uusliberalistissa yhteiskunnassa todella pahassa kriisissä.

 

Kansalaisena, yhteiskunnan asioita seuraavana, ja vaikeavammaiseksi luokiteltuna asiakkaana, olen viime vuosien ajan huomannut, että hyvää tahtoa ja asiantuntemusta ilmeisesti paikallisellakin tasolla löytyy, mutta hallituksen ja THL:n linjaukset ja toivomukset harvoin täällä toteutuu.

 

Ainakin Kokkolassa tilanne on sellainen että potilaiden pitää itse osallistua hyvin aktiivisesti siihen että heidän hoitonsa ja lähetteensä järjestyvät. Terveyskeskuksen ja esimerkiksi Kiurun psykiatrisen osastojen ja avohoidon lääkäritilanne on edelleenkin hyvin epävakaa ja vaikea. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi hoitamaan potilaita eikä ylläpitään sisäistä toimivaa yleistä ja yksillöllistä kommunikaatiota.

 

Monet eri tason työntekijät tekevät pitkää päivää ja ovat erittäin väsyneitä siitä stressistä joka on seurausta resurssi- ja rahapulasta. Tällä hetkellä lääkärit ei yleensä tee kotikäyntejä kotihoidossa eikä kotihoidossa ole yhtään sairaanhoitajaa, saatikka psykiatrista sairaanhoitajaa tai psykiatria. Vaasassa asia on hoidettu niin että kotikäynnit hoidetaan ostamalla yksityisiä palveluita.

 

Tk:ssakaan ei psykiatrivirkaa ole vieläkään pystytty hyvistä yrityksistä huolimatta järjestämään. Kuitenkin tk:n pitäisi hoitaa suuri osa psykiatrisistakin potilaista. Näyttää että konsultaatiot erikoissairaanhoidon puolelle takkuilevat ja aiheuttavat monelle potilaalle ahdistusta.

 

Sosiaalipuolen palveluista ei ole paljon julkisuudessa puhuttu. Kuitenkin toimiva yhteistyö sosiaalipuolen ja terveydenhuollon välillä olisi välttämättömyys.

 

Kanadan mallia kannattaisi kokeilla. Lyhyesti se tarkoittaa että valtio ja kunnat eivät sinänsä järjestä terveyshuoltoa vaan eräänlainen KELA, – eli valtio. – kustantaa suuren osan yksityisestä terveydenhuollosta joista ihmiset saavat valita omat lääkärit ja hoitajat. He ovat kuulemma hyvin tyytyväisiä hoitoonsa.

 

 

 

 

Kolumni, Keskipohjanmaa huhtikuu 2014