Arkiv över augusti, 2014

Koulukiusaamisen kirot

Skrivet 26.08.2014 
Skolmobbning

Skolmobbning

Koulut ovat alkaneet, ja koulukiusaamiset seuraavat mukana.
Koulukiusaamisesta on käyty keskustelua usean vuosikymmenen ajan, ilman että ollaan päästy kovin pitkälle sen kytkemisestä pois lasten ja nuorten maailmasta.
Sanotaan että koulukiusaaminen on vaikea saada loppumaan lakiteitse, koska tarkkaa ja objektiivista näyttöä kiusaamisesta on usein vaikea löytyä. Koulukiusaamisen kiroihinhan liittyy jengien ja erilaisten porukoiden hierarkia joissa hallitsee macho-ajattelu ja psykologinen kiristäminen. Siitä seuraa hiljaisuutta ja hiljaista, jatkuvaa henkistä ja myös fyysistä kidutusta.

Joskus kiusaaminen on niin raakaa ja brutaalia että se saattaa jättää jälkeensä sellaisia haavoja jotka eivät koskaan kokonaan parane.
Kouluissa tehdään paljon työtä sen eteen että kiusaamista voitaisiin ennaltaehkäistä ja kun kiusaamista esiintyy, niin yritetään ottaa asioista selvää, sekä saattaa syylliset vastuuseen. Mutta tämä ei ilmeisesti ole kovin paljon auttanut. Koulukiusaaminen on jäänyt jälkeen jos vertaa työpaikka- ja armeijakiusaamiseen.
Myös opettajia kiusataan, usein yhtä raa-asti ja häikäilemättömästi kuin oppilaat kiusaavat toisiaan.

Hufvudstadsbladetissa oli aiheesta vähän aikaa sitten pääkirjoitus jossa muun muassa todettiin koulukiusaamisen syyksi usein nimetty huonon itsetunnon projisoimisen olevan kuitenkin riittämätön selitys kiusaamisen syyksi. Varmaan kaikissa paikoissa joissa erilainen kiusaaminen esiintyy syy saattaa olla omien narsisististen haavojen tuhoisa nuoleminen. Myös lapsuuden traumat jossa lapselle on annettu liikaa vastuuta tai vaadittu liikaa lapselta vaikuttaa sekä aikuisten että lasten kiusaamisessa ja muussa häirinnässä.

Yhteiskunnassa ei olla päästy sellaiseen humanismiin jossa kilpailu ja kukkoileminen olisi selvästi ja automaattisesti tuomittava ilmiö. Kapitalistisessa kilpailuyhteiskunnassa on sekä poliittisia että psykologisia mekanismeja joista seuraa destruktiivista ja itsetuhoista käyttäytymistä.
Suomessa on maailman ehkä parhaat koulut. Kansainvälisissä tutkimuksissa ei kuitenkaan oteta mukaan lasten siulun- ja mielenterveys ja yleinen viihtyminen. Joskus onkin todettu että pärjäämisen ja viihtymisen välillä on Suomen kouluissa aika suurikin ero.

Monet perheet voivat huonosti. Perheen sisäinen väkivalta, ja – vielä pahempi, – välittämisen puute varmaan osaltaan vaikuttavat siihen että sellainen vastenmielinen ja alkukantainen ilmiö kun koulukiusaaminen on edelleen osaa nuorten elämää. Vanhemmat eivät ole tarpeeksi vieläkään heränneet tämän päivän todellisuuteen jossa lapset ovat ehkä haavoittuvaisempia kuin koskaan ennen.
Opetusministeri Krista Kiuru on esittänyt että koulukiusaajaa voisi pakottaa muuttamaan toiseen kouluun. Nykyäänhän, jos vaihtehtoja on, usein kiusattu itse on se joka joutuu muuttamaan koulua.
Kiurun ajatus on hyvä mutta se ei välttämättä auta kokonaisuustilannetta. Koulukiusaaamisessa on kysymys jostain niin pahasta, että sitä pitäisi yrittää kytkeä pois juurinen kaikkineen.

 

 

Kolumn i Keskipohjanmaa, augusti 2014

 

5 kommentarer


Jorden värms upp

Skrivet 23.08.2014 
Apokalyps

Apokalyps

Den iskalla försommaren och den brännheta högsommaren har skapat inre kontraster lika mycket som yttre. Vad är det som pågår på jorden? National Geographic, Viasat Explorer och andra liknande tv-kanaler visar dokumentärer där man kan se rent konkret och även via diagram och beräkningar att Tellus håller på att genomgå en radikal klimatförändring som kommer att ha stora och omvälvande konsekvenser för mänskligheten inom endast femton, tjugo eller i bästa fall kanske trettio år. De som är födda i slutet av 1900-talet kommer att uppleva en helt annan värld än den som vi äldre är vana vid.

Jorden har genomgått istider och perioder av uppvärmning flera gånger under miljontals år. Ändå är seriösa klimatforskare överens om att människans enorma ingrepp efter att den industriella och teknologiska revolutionen började i jordens biologiska infrastruktur kan ha en betydelse för den fart med vilken isarna nu smälter och temperaturerna även på nordliga breddgrader stiger. Inom de senaste tio åren har till exempel tusentals år fastfrusna enorma isblock på Grönland börjat smälta i en snabb takt för att sedan åka ner i Atlanten och höjda radikalt på vattennivån. New York City och Stockholm är exempel på storstäder som är byggda helt på öar nära havet. Inom några decennier kan den unika arkitekturen och de kulturella arven i de här städerna vara ett minne blott – på havsbottnen.

Människan måste alltså inte endast ta itu med att på allvar minska på utsläpp och föroreningar utan också försöka förbereda sig på att leva på ett annat sätt – och kanske någon annanstans än tidigare. Kulturer kommer att gå under eller förändras och förflyttas på ett sätt som ingen av oss i dag riktigt kan föreställa sig.

Men hur medvetna om det här är vi och är vi redo att se sanningen i vitögat? Det verkar inte som om vi vore varken medvetna eller beredda att ta fullt ansvar för jorden. Vi är koncentrerade på krig och svält.

Jag brukar ofta tänka på min egen stad, där centrum av den är byggd på havsbotten som kommit fram med landhöjningen under några hundra år. Det finns nittio- och hundraåringar i Karleby som kan berätta om att de som unga fått höra om hur man förr måste ta sig med båt från den ena delen av Gamla Carleby till den andra.

Den lilla bäck som ligger mellan vårt radhus och Sale-butiken i Storby var förr ett ganska stort vattendrag. I utkanterna av Kyrkbacken där jag bor finns väg- och gatunamn som för tankarna till närheten till havet. Strandvägen, Tjäruholmen… Häruppe kompenserar landhöjningen de vattenmassor som vi har att vänta på. Ändå påminner den platta stadskärnan om hur lite människor kan påverka naturens förändringar och hur viktigt det är att förbereda sig på att allt inte är oföränderligt.

 

 

Kolumn i Vasabladet, augusti 2014 

 

Inga kommentarer


Ljus över kyrkan

Skrivet 15.08.2014 
Ljus

Ljus

Jag sitter och tittar på ett vackert inramat fotografi som finns på fönsterbrädet snett bakom min Mac medan jag väntar på inspiration att skriva. Fotot är från min svärfars ranch i Idaho, Förenta Staterna. Det visar upp en liten detalj från de underbart vackra markerna där de blånande bergen i fjärran höljs av stora, vita stackmoln. I förgrunden, invid hästhagen, där ståtliga ston och ponnyer betar, är gräset fortfarande mossfärgat grönt, men de stora, för mig oidentifierade träden har redan gulnat och väntar på höstens skyfall, stormar och på ett mörker som visserligen är långt ifrån så djupt som det vi har här hos oss, men som ändå är mörker.

Snart ska farmen säljas och svärfar ska satsa sina åldrande år på ett ekologiskt projekt han har i Afrika. Följande generation neråt har inte längre mer än periodvisa sommarbesök på agendan för ranchen, som sedan ganska många år är arrenderad åt främmande människor. En period, en era, som började när svärfar var ung och i sin krafts dagar, går mot sitt slut. Familjens, släktens yngsta, en käck treåring, kommer knappast någonsin att ha en annan relation till ranchen än man har till en vacker berättelse från det förgångna.

”Släkten kommer och släkten går”. För ett par, tre veckor sedan vigdes den sista medlemmen av mina föräldrars generation i min släkt till gravens ro. Nära nittio år gammal gick hon bort, och som vanligt är i svenska Österbotten, var begravningen ljus och varm. Det är en nåd när minnet av de som varit och det som förflutit präglas av ljus.

Också kyrkan och den kristna gemenskapen får fler och fler både århundraden och år på nacken. Särskilt de senaste åren har kyrkopolitiken och mycket av den teologiska diskussionen kännetecknats av splittring i svåra och komplexa frågor. Många upplever att kyrkan fortfarande är i stort behov av förnyelse och så att säga en uppdatering av hårdvaran, och är inte nöjda med det som hittills uppnåtts, medan andra är ledsna, besvikna och sorgsna över att den tolkning av Skriften som de bekänner sig till inte längre hålls i sådan aktning som de har hoppats på.

Den kristna kyrkan har alltid och i alla tider haft svåra strider om lärofrågor och läran har verkligen i många avseenden om inte i grunden ändrats så i alla fall blivit omtolkad och tillämpad på nya sätt under nya och annorlunda förhållanden.

Men när Jesus kommer tillbaka, – som vi har fått lära oss att han ska göra, – kommer han då att finna tro på jorden – och kommer han att finna kärlek och ljus över den tro som människor haft och som har inverkat på individer och samhällen? Det är en fråga som i tider av schismer och brist på respekt för medmänniskan kan bli brännande och spännande.

De sista tiderna ska kännetecknas av att kärleken ska kallna hos de flesta, står det skrivet. Det ser vi ju nu omkring oss. Måste det ändå vara så, att profetian uppfyller sig själv, eller är den snarare menad som en varning till bättring? Till större kärlek och större ödmjukhet inför de stora, mysteriösa frågor som livet bjuder på.

 

 

 

Kolumn i Kyrkpressen  i augusti 2014

 

Inga kommentarer


Kulttuuri ja yhteiskunta

Skrivet 02.08.2014 
Bibliotek

Kirjasto

Onko kulttuuri eli taide, kirjallisuus, kritiikki, esseet, teatteri, analysoiva journalistiikka enää se yhteiskunnan suola ja inspiraatio joka se on eri aikoina aikaisemmin ollut? Asiaa voidaan tarkastella vähän eri puolilta.

Kultturitapahtumia, konsertteja, monenlaisia festivaaleja eri taiteen ja viihten alallahan on nykyään enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Ne täyttävät varmaan osaltaan sen aukon joka on jäänyt kun ihmiset ovat muuttaneet maalaismaisista yhteisöistä urbaaneihin nyt jo monena vuosikymmeninä.

Heille jotka kuitenkin jäävät maakuntiin ja maakuntakaupunkeihin ja jopa kyliin asumaan kulttuurin merkitys on kasvanut entisestään, ja siitä on tullut eräänlaisen muuttunen maaseudun infrastruktuurin liima ja yhteenkuuluvuussymboli.

Myös isommissa kaupungeissa ja isoilla metropolialueilla kulttuurin merkitys on omalla tavallaan kasvanut paljon, koska ihmiset kaipaavat vastakohtaa sellaiseen todellisuuten jossa stressi, ankarat työn odotukset ja paljon suurempi kilpailu koetaan raskaaksi, vaikka siitä syntyy myös uutta energiaa.

Se energia on kuitenkin jossakin määrin narsisistista ja itsekeskeistä. Yhteiskunnasta tulee pikkuhiljaa enemmän ”amerikkalaista”.

Sisäisen elämän laatu ja se aika jolle sille pystyy antamaan jollakin tavalla vähenee samalla kuin kansainvälinen viihdeteollisuus täyttää sitä sielun tyhjyyttä mikä syntyy tällaisen yhteiskunnan kehityksen takia.

Ei sen puoleen että kaikki viihde olisi pahasta. Onhan siinäkin omat puolustusmekanismista, ja joskus eskapismi ei ole vaan pahasta, vaan siinä on myös jotain tervehdyttävää tai ainakin jotain joka lohduttaa.

Mutta kulttuuri ja sen työntekijät ja taitelijat eivät vaikuta suoraan yhteiskuntakeskusteluun ja politikkaan samalla tavalla kuin esimerkiksi 60- ja 70-luvulla, ja vielä osittain 80-luvullakin.

Kulttuurin sisältö ei ole huonontunut. Suomalaisen kirjallisuuden ja taiteen laatu on varmaan jopa kohentunut samalla kun meillä on myös nykyään erittäin paljon enemmän kansainvälisesti arvostettuja taiteilijoita, varsinkin musiikin, kirjallisuuden ja designin puolella. Kuilu toisaalta niin sanotun fiinistelyn ja toisaalta kansanläheisen kontekstin välillä on myös pienentynyt.

Se nähdään muun muassa täällä Kokkolassa jossa kesäooppera on mahtavalla tavalla saavuttanut hyvin laajan kansansuosion ja siitä on jo tullut integroitu osaa meidän maakuntamme kesänviettoa.

Kuitenkin vaikuttaa siltä että kulttuuri vaikuttaa paljon heidän joukossa jotka ottavat siihen ahkerasti osaa, mutta ettei sillä enää ole sitä samaa potkua poliittiseen todellisuuten ja ideologiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun kuin ennen.

Siihen vaikuttaa muun muassa median digitalisointi ja rahan uudelleen jakaminen sillä tavalla että kulttuurista pahimassa tapauksessa tulevaisuudesta saattaa tulla eliitin kulttuuri. Sitä olisi vältettävä kaikin keinoin.

 

 

Kolumni, Keskipohjanmaa, heinäkuu 2014

 

 

Inga kommentarer